Äiti

Äiti. 59-vuotias tummapiirteinen nainen Jyväskylästä. Päätoimittaja, kirjoittaa Design & Home –nimiseen aikakausilehteen. Erittäin tyylikäs; tietää, miten yhdistetään Marimekko-tunika graafisiin helmiin ja nilkkurikenkiin. Supliikki; osaa nostaa kuohuviinilasin perhejuhlien yhteydessä, katsoa kaikkia kohteliaasti silmiin, kertoa hauskan, mieltälämmittävän tarinan ja saada vieraat tuntemaan olonsa kotoisaksi. Äiti on myös kätevä; häneltä hoituu niin maustekakun leipominen kuin kenkien vahaaminen ja kiilottaminen.

Näin äiti voisi esitellä itsensä lehden pääkirjoituksessa, jonka vieressä komeilee hänen kuvansa. Siinä äiti poseraa kolmikymppiseksi meikattuna, rohkeisiin väreihin stailattuna, käsi leualla leväten ja vaaleat silmät tuikkien. Minulla on usein tapana käydä lehtihyllyllä, hakea designlehti käsiini ja katsoa sitä pääkirjoituksen kuvaa. Sillä naisella on äidin silmät, hampaat, huulet, iho, luusto. Mutta se ei ole minun äitini.

Minun äitini on se hetki, kun juhlien jälkeen vieraat ovat lähteneet, pöytä on korjattu ja talo hiljentynyt. Äiti istuu ruokapöytämme ääressä, nojailee kyynärpäihin ja katselee mietteissään pihalle. Kun yritän kysyä häneltä, viihtyikö hän vieraiden seurassa, äiti havahtuu ja silloin näen hänen oikean ilmeensä. Vahvasankaisten silmälasien takaa välähtää ensimmäistä kertaa suru. Äidin silmät eivät ole enää siniset vaan harmaat ja hänen suupielensä eivät paljasta suoraa hammasrivistöä vaan kääntyvät alaspäin. ”Kaikki meni mainiosti. Vieraat viihtyivät hyvin ja ruokakin riitti”, äiti toteaa ja siirtää katseensa jälleen ikkunaan.

Silloin minä yritän muistella, miltä äiti näytti lapsena. Pikku-Kaija, joka oli näyttänyt pieneltä eukkoselta. Äiti oli ollut aikamoinen räävä suu, jykeväluinen ja tomera. Hän oli ottanut selvää jokaisesta kivestä ja kannosta, joka Oulusta löytyi. Äiti oli sisaruksiaan kaksikymmentä vuotta nuorempi, rakastettu iltatähti, joka oli syntynyt keskelle suurta menetystä. Ella, äidin isosisko ja minun tätini, oli kuollut muutamaa vuotta aikaisemmin tuberkuloosiin. Hänen valokuvaansa säilytettiin äidin lapsuudenhuoneessa. Pyhä ja kaunis Ella, johon äiti ei tulisi koskaan yltämään. Hän nukahti joka ilta sitä kuvaa katsellen.

Design & Home-lehden pääkirjoituskuvaa katsellessani mietin, onko äidin ilme se sama, joka Liisalla oli siinä valokuvassa. Onko se hänen, pikku-Kaijan, yritys täyttää se aukko kodissaan, jonka hänen siskonsa kuolema jätti?

Voi äiti. Voisitpa sinä jonain päivänä lopettaa poseeraamisen, pääkirjoitusten kirjoittamisen, kuohuviinien nostamisen, maustekakkujen leipomisen ja ainaisen pärjäämisen. Katsoisitpa sinä minua juuri sinun oikealla ilmeelläsi, mitään peittelemättä, vähättelemättä, salaamatta.

Sillä sinun muotokuvasi ei löydy lähtien välistä tai roiku lapsuudenhuoneesi seinällä. Se on tallennettuna minun kasvoilleni, jotka näyttävät niin kovin sinulta.

- voimaeläin