Kun käymme maate
mitoitan hengitykseni mukaasi
Syviä, rauhallisia vetoja
samanaikaisesti
Kuinka vähällä hapella pärjäätkään
Tämä ei millään riittäisi
Minä tukehtuisin, mietin
Olet bambu.
Kasvoiko kätesi
ympärilleni?
Vai istutinko sen
itse?
Pysyn paikallani
ja annan bambuversojen kasvaa
Ne nousevat runkopatjastani
viipyvät nauloina ihollani
Nyt uni kuuluu ilmavirrassasi
Jään yksin puolelleni
aivastelemaan
Toivoen että kuulisit, etten tehnyt sitä kerran
vaan peräti neljästi
Nämä oksat kasvavat hitaasti
uppoavat selkään
ja lävistävät torson siitä
missä sydän ennen pamahti
Happi ei riitä.
Ilma on liian ohutta.
Odotan aamua ja lohdutan itseäni:
Bambu voi kasvaa
myös 4000 metrin korkeudessa
- voimaeläin
