Valo, varjo, sähkö

Saan tekstiviestin 20.34. Ehdin lukea siitä vain sanat ”sähköisku” ja ”Haartmanni” kun olen jo teatterin ulkopuolella puristamassa tärisevin käsin puhelinta. Tuut tuut. Sinä et vastaa.

Kysyn sinulta lapsuudestasi. Hymähdys käy huulillasi ja siirrät katseesi kattoon. Päässäsi surisee, muttet päästä sitä kuultavakseni. ”Mitä tällasia pelejä.. Mä haluan pestä hampaat ja syödä aamupalaa!” murahdat, mutta et tee liikettäkään. Ihan kuin haluaisit oikeasti jäädä siihen paikoillesi makaamaan. Otan sen hyväksyvänä vastauksena.

Kerro minulle oikein pienestä pojasta, pyydän. Olet hiljaa, aivan kuin rukoukseen keskittynyt. Haet oikeita sanoja, rintalastasi väpättää peiton alla ja ilma kulkee nenässäsi. Et haluakkaan vastata. Mitä tällasia pelejä.. Seuraava kysymys.

Kukaan ei saa sähköiskuja. Sellaista tapahtuu ainoastaan Simssissä. Siinä simien keho alkaa välkkymään sinisenä, niiden tukka nousee pystyyn ja kasvot täyttyvät noesta. Ajattelen sinua ruuvimeisseli kädessä sörkkimässä pistorasiaa, sitä valon hetkeä kun salama lävistää kehosi ja jäät sätkimään paikallesi vaahto suustasi valuen.

Oikein pieni poika. Ketä sinä ajattelet? Mitä jätät kertomatta? Nojaan kyynärpäälläni tyynyyn ja tuijotan kasvojesi ohi huoneen vastapäässä seisovaa jalkalamppua. Se kipinöi samalla tavalla kuin sinä uppoutuessasi ajatuksiisi. Sama valo, sama varjo, sama sähkö. ”Siitä pojasta on vaikea puhua, koska se poika on tässä”, kuulen lampun kuiskaavan.

Saan puhelun 21.05. Kaikki on hyvin. Olit tehnyt remonttia, jolloin märkä kätesi oli koskenut märkää seinää, joka taas oli koskenut märkää pistorasiaa. Sähkövirta oli kulkenut lävitsesi aina vasemman etusormen kärjestä oikeaan kantapäähän. Kuulen, kuinka äänesi on reippaampi kuin se oikeasti on; ohut ja kirkas kuin lapsella.

Puhelimen toisessa päässä puhuu yksin Haartmannin päivystyksessä istuva, pahasti säikähtänyt poika, joka väittää kivenkovaa, että ei sattunut. Oikein pieni sellainen.

 - voimaeläin