Miksi minä en ole poika? Se on ensimmäinen ajatukseni
uudenvuoden aattona kun perheeni on mennyt viettämään iltaa tuttaviemme luokse.
Meitä on kuusi lasta; minä, kaksi veljeäni sekä kolme muiden
perheiden poikaa. Olen porukan ainoa tyttö. Ruskeasilmäinen, otsatukkainen,
harvahampainen. Olemme vasta kouluikäisiä, joten tyttöyteni kuitataan
ihastuksien ja ihmettelyn sijaan kevyellä olan kohauksella: ”Ai. Johanna. Se on
Mikon ja Vesan sisko.” Sisko. Ikuinen ulkopuolinen, vaikka olen viettänyt
perhetuttaviemme kanssa tismalleen saman verran aikaa kuin veljenikin. Ainoa
asia, joka lopulta erottaa minut pojista, on se, että minä olen näkymätön.
Aurinko osuu espoolaisen
päiväkodin pihalla törröttävän vaahteran oksien välistä suoraan silmiini. Vedän
käsivarteni siristävien kasvojeni suojaksi kun kuulen samalla heleän huudon
takaani: Jonsu! Jonsu! Se on paras ystäväni Heidi - päiväkodin suosikkityttö
numero yksi. Hän saapuu luokseni rimapulajalkoineen ja haluaa leikkiä. On
Heidin syntymäpäivä, joten hän saa valita leikin. Siinä seikkailevat valtavaan,
kukilla vuorattuun tylliunelmaan pukeutunut prinsessa ja häntä suojeleva palvelija,
joka oli puoliksi tyttö sekä poika.
Yhdenillanjuttu. Randompano. Juhannusheila. Makaamme hänen vanhempiensa
vuoteessa illan vetimet päällämme. Olen hetkeä aikaisemmin pyytänyt häntä,
ettemme harrastaisi seksiä, mutta tässä sitä taas ollaan. Valmiina viemään
homma loppuun, riisumaan kömpelösti vaatteemme, kähmimään toisiamme kylmillä
käsillämme ja katsomaan toisiamme utuisesti silmiin. Hän ujuttaa kätensä
reidelleni ja siitä pidemmälle. En tunne varsinaista inhoa, mutta en suurta
nautintoakaan. Kuka makaa puoliksi minun päälläni? Kuka koskettelee kehoani
kuin omaansa?
Mikko ja Vesa ovat tuoneet
kotoamme valtavan pelilaudan, johon he ovat itse rakentaneet styroksista ja
irtonurmesta kokonaisen kaupungin. Pojat kaivavat esiin miniatyyrinsä,
täyttävät kokislasinsa ja uppoutuvat peliin. Minä yritän innostua, kysyä
tarkentavia kysymyksiä. Tarjoan pringlessejä ja nauran heidän vitseilleen,
joita en ymmärrä. Nostan katseeni perhetuttavaamme Olaviin, jolla on
samanlaiset ruskeat silmät kuin minullakin. Olin kerran uskaltautunut kysymään,
tykkäisikö hän minusta ehkä muutenkin kuin vaan kaverina. Olavi oli pudistanut
päätään: ”Emmä osaa aatella sua sillai tyttötyttönä.” Uuden vuoden raketit räjähtävät. Pojat eivät keskeytä peliään.
Heidi ja minä kävelemme pitkin
päiväkotimme pihaa jalkojamme katsellen ja vuorosanojamme höpötellen. Heidi kertoo
minulle prinssistä, joka on tehnyt häneen lähtemättömän vaikutuksen. Myötäilen
hänen kertomuksiaan, vaikka koenkin pettymyksen piston siitä, että Heidi on jopa
mielikuvitusmaailmassa aina kiinnostuneempi muiden seurasta kuin minun. Silloin
Heidi pysähtyy äkisti ja katsoi minuun. ”Mä haluan nähä sun housujesi sisään.”
Hän haluaa varmistua, että hänen palvelijallaan todella on kaksi sukupuolta. Itseni
esitteleminen päiväkodin pihalla tuntuu epämiellyttävältä, mutta annan Heidille periksi – onhan sentään hänen syntymäpäivänsä. Venytän housujeni ja
alusvaatteideni nauhan irti lanteiltani, ja me kumarrumme katsomaan. Housuista
paljastuu pieni, karvaton, tyttölapsen jalkojenväli. Sen nähtyään Heidi tuumaa
ykskantaan; ”Selvä pimppi sekä pippeli.”
Muutamaa
tuntia myöhemmin makaamme miehen kanssa edelleen sängyllä, väsähtäneinä ja
toisiimme kietoutuneina. En osannut arvata, että se oli mies, joka ei lopulta
pystynyt. Silti hän pitää minusta lujaa kiinni. Miksi, mietin hiljaa ja silitän
hänen kättään; se on lämpimämpi kuin hetki sitten. Sängyn vieressä on vanha,
puinen kaappi, jonka keskellä riippuu peili. Näen kylkimakuultani siinä
vartaloni profiilin; lantion hypyn, vyötärön laakson ja herkän olkapään. Se on
naisen vartalo. Ja ensimmäistä kertaa kaunis sellainen.
- voimaeläin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti